Jatkossa tunnin pituus on 30 minuuttia, mutta pilottijaksona venytimme ensimmäisen kerran kokonaiseksi tunniksi, jotta pääsen kunnolla alkuun. Se maksaa muuten tuplat, eli 36 euroa, mutta ajattelin, että mitä väliä, itsepä maksan. Eipä ole kukaan pakottamassa tunnille eikä tarvitse kinuta rahaa äidiltä. Olen onnentyttö verrattuna moneen oppilaaseen (jotka ovat ehkä nelivuotiaita).
Etenimme ensimmäisellä tunnilla opettajan mukaan nopeasti. Kaikki on suhteellista. Muistaisin, että aikoinaan ensimmäisellä pianotunnilla soitin Mikael Aaronin pianokoulun ensimmäiset 10 sivua, tosin osasin nuotit ja olin innokkaasti opetellut varsinkin Keinu-biisin etukäteen. Nuotit, koskahan näen niitä viulutunnilla?
Aluksi käytiin läpi perusasiat jousesta ja viulusta ja niiden huollosta. Kuulin myös mm. jouhittamisesta ja mistä tällaista palvelua saa. Sen jälkeen opeteltiin seisomaan. Ajatella, en osaa edes seistä niinkuin pitäisi. Joogaan siis.
Mutta pääsinpä tunnilla ihan soittamisen makuunkin. Siis D-kielen soittamiseen. Tarkennan vielä: yhden äänen harjoittelua koko tunti (paitsi ne vahingot, kun jousi osui A-kieleen).
En voi sanoa, etten olisi tiennyt mihin ryhdyn, tiesin kyllä. Ehkä olin silti salaa ajatellut olevani luonnonlahjakkuus, joka oppisi saman tien tekniikan. Ehkä vähän niin.
Mutta sain toki myös kehuja. Monesta asiasta, joskin eriaikaisesti.
Viulun asento leuan alla ja viulun kulma löytyivät kohtuullisen helposti. Mutta en näemmä pysty keskittymään yhtäaikaisesti siihen, että pitäisin jousta oikeassa kulmassa suhteessa kieliin ja tallaan, tai että jousikäden pikkurilli ei suoristuisi, että peukalo pysyisi koukussa ja käden asento pyöreänä, mutta rystyset piilossa. Ja liike: ranne edellä. Keskityn yhteen, unohdan toisen...
Ja käsivarsi, kyynärpään korkeus. Ei kannata olkapäätäkään jännittää korvan korkeudelle, saattaa nimittäin lihakset kipeytyä. Kun opettajan pyynnöstä rentoutin jousikäden olkapään, tajusin, että olin jännittänyt sitä monta senttiä korkeammalle kuin mikä on luonnollista.
Ja tässä oli vasta jousikäsi. Vasemman käden yksinkertaisena tehtävänä oli levätä viulukopan kyljessä "luonnollisesti" imitoiden hiukan varsinaista soittoasentoa. Senkin unohdin. Hyvä etten puristanut vasemmassa kourassa viulua rystyset valkoisena keskittyessäni jousikäteen.
Onneksi opettaja on todella kiva, se lupaa hyvää. Hän on minua aika lailla nuorempi viulunsoiton opettajaksi valmistuva opiskelija. Kannustava, kärsivällinen, rauhallinen. Ihan muuta kuin minä.
Teimme myös mielikuvaharjoituksia silmät kiinni. Huh! Opettaja näytti myös, miten sormilihaksia voi harjoitella ja miten voi opetella otetta jousesta kynän avulla. Uudestaan ja uudestaan, toistoja.
Toivon, että muistijälki aivoihini tulisi ikään kuin itsestään, että kohta tämä tekninen puoli olisi selkärankautunut, että voisin Soittaakin jotakin.
Viulutunnin jälkeen lähdin lenkille ja paikoin harjoittelin jousikäden liikettä juostessa. Näyttää epäilemättä kummalliselta.
Iltaisin pesen hampaat pitäen harjaa kuin jousta. Kaikkia hampaita ei pysty muuten niin harjaamaan.
Sängyssä luen kirjaa ottaen aina välillä kynän käteen kuin jousen. Ja uudestaan ja uudestaan.
Jollei tämä pikkurilliasia ole kohta selkärangassa, teippaan sen koukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti