Sehän on selvä, että viulua tekisi eniten mieli soitella (tai treenailla) öisin. Kuten kello kymmenen, siis nyt. Olisi ihanaa ottaa soitin leuan alle ja treenata vasemman käden sormia... ei reilua. Ja satavarmasti huomenna ei taas nappaa niin yhtään työpäivän päälle – se on smurffin laki.
Mikä ihme siinä on, että ihminen kokee musiikin öisin ihan eri tavalla. Jos suljen silmät ja alan haaveilla... no, ihan kaikkea en voi viulublogiin fantasioida, mutta ainakin näen itseni asumassa mökissä/talossa meren/järvenrannalla. Ja soitan tai kuuntelen musiikkia joka yö. Se on lupaus. Ja juon aamukahvia portailla.
Aion palkata myös jonkun akustiikan mestarin a) valitsemaan b) asettelemaan kajarit mökkiini. Tosin mökki ei voi olla ihan pieni, koska tahdon mustan Yamahan flyygelin keskelle pirttiä.
Taidan haluta voittaa lotossa aika paljon ihmiseksi, joka ei missään tapauksessa haluaisi voittaa lotossa eikä siksi lottoa.
Viululupaukseni on pitänyt ja olen keskittynyt kahteen asiaan. Tämä tuottaa tulosta, kas tänään olin selvästi lähempänä sitä, että sormet pysyvät oikeilla paikoillaan eivätkä luistele/huitele/osoittele ympäri ilmansuuntia.
Ja sitten olen vedellyt jousta kannasta kärkeen ja puoleen väliin vapailla kielillä ja yrittänyt saada ääneen ja liikkeeseen tasaisuutta (eli kannassa kevennystä ja kärkeen enemmän painoa). Matkalla ollaan...
Olen myös kevätkengissäni vikuroinut pitkin lenkkipolkuja jalat soseeksi unohtamatta rääkätä myöskään viululihaksia eli sormia juoksennellessani. Siispä sormiharjoittelua ja -haroittelua on ilmoilla joenrannan polulla.
Seuraavaan tuntiin on nyt viikko, ihanaa. Ehdin vaikka oppia vielä jotain.
Ja uutisten loppukevennykseksi vielä miete, johon törmäsin:
"Jos maksat viuluniekalle, varmista että hän soittaa sinun lauluasi."
Eipä ole vielä pelkoa – kummastakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti