Ensin vähän kieliasiaa: mitä hittoa tarkoittaa allikko? Miten sellaista sanaa, jonka merkitystä ei tiedä, voi tost'noinvaan käyttää! Ällöttävää kielellistä lorvailua.
Koska haluan boikotoida kyseistä minulle ällöä tuntematonta sanaa, selvitin Wikiwikistä sen merkityksen: lammikko (mikä yllätys!). Siis täten ilmoitan universumille, että ryhdyn allikko-vastaiseksi ihmiseksi ja riennän tulevaisuudessa ojasta lammikkoon. Allikossa lienee kaveri alligaattorikin, josta en ihan varmaan tykkäisi jos tapaisin. Lammigaattori sen sijaan kuulostaa ystävälliseltä pumpulta.
Voidaan myös huomata, että kevät on tullut ja moni asia tuntuu uudella tavalla jännältä. Jännän äärellä sijaitsee myös viulunsoitto ja etusormi. Siitä tuonnempana.
En kirjoittanut mitään tunnista nro 7, koska olen luvannut kirjoittaa joka blogimerkintään +asioita. Tuosta tunnista ei itkemälläkään pystynyt repimään edes ironista, kyynistä tahi kuivakkaa vitsiä.
Harkitsin vakavasti typerän viulunsoiton lopettamista viikon verran. Kovin tietoisesti en kyllä harkinnut. Fiksuna ja psykologiaankin perehtyneenä ihmisenä kieltäydyin ajattelemasta koko viulunsoittoa. Kypsä defenssimekaaninen toiminta on vahvuuteni.
Eilen kun kävelin töihin asia oli kohdattava (illalla oli odottamassa mietintään motivoiva viulutunti). Kohtaaminen tapahtui vähän ennen Valintatalon risteystä.
Ensimmäisenä päätin, etten anna periksi. Tämä päätös kirvoitti puolestaan ratkaisukeskeisen listan, jonka ylpeänä tähän raapustan:
1. Harjoittelun mitta
Valittelin tunnilla numero 7 opelle rajallista harjoitteluaikaa iltaisin. Ope neuvoi, että mieluummin vaikka joka päivä vartti kuin silloin tällöin tunti kaks. Siis: vähintään vartti per päivä, jos viulu on saatavilla.
2. Viulutuntien ajankohta ja mitta
Ehdotin opettajalle viulutuntien pitämistä vain joka toinen viikko tunnin mittaisina. Näin jää enemmän aikaa harjoitella (eikä stressaa aina alkuviikon pitkät työpäivät ennen keskiviikkoista soittotuntia).
3. Teknisiin seikkoihin paneutuminen
Vaikeuksia tuo diagnosoimaton päävamma, jonka nimi on "jollen ole paras, niin sitten toisiksparas". Tämä aiheuttaa pakkoliikkeitä sellaisten asioiden väistelemiseksi, joissa olen keskiverto tai vähän huono.
En juuri harrasta tai mittaa itseäni lajeissa, joissa en pärjää. Näitä ovat muiden joukossa yksinkertaista vaativampi ruoanlaitto, piirtäminen, monet urheilulajit, ehdottomasti tanssiminen, tietokoneen sisäosien tunnistaminen, kaukosäätimien käyttö, smalltalk sekä pyykinpeseminen.
Miten voin tätä vammaa vältellä viulunsoitossa?
Päättelin, että tarvitsen joka viikko onnistumisia, jotta motivaatio säilyy (jotta voin huijata aivojani, että olen ihan hyvä). Open kanssa yhteistuumin päätettiin keskittyä muutamaan tekniseen asiaan kerralla ja jätetään varsinaisten luritusten soittaminen tuonnemmaksi. Haluan olla ensin teknisesti taidokas, jotta voin sitten ryhtyä soittamaan Musiikkia.
4. Uusi leukatuki
Hain eilen Soitin Laineesta uuden leukatuen (josta on ollut tunnilla puhetta), joka on vähän keskemmällä viulua. Tänään tuntui aluksi hassulta soittaa, muttei missään tapauksessa huonommalta.
Seuraava viulutunti on kahden viikon päässä, ja siihen mennessä kaksi teknistä asiaa pitäisi saada haltuun:
– jousikäden asioita: painonvaihtelu niin että ääni soi koko ajan puhtaana, jousi pysyy kokoajan samassa pisteessä kielellä ja että jousi vaihtaa kivutta, pehmeästi ja sulavasti suuntaa.
– vasemman käden etusormen ja muiden sormien oikea asento ja lihasten vahvistaminen niin, että 4 sormea pysyvät tarpeeksi erillään ja oikeassa asennossa koukkumaisina + peukalo pysyy rentona ja vain tukee kaulalla. Eli etusormen on aika itsenäistyä.
Edistystäkin on tapahtunut, sillä jousikäden liike on jo luontevaa, rentoa ja automaattista. Sitkeä yhden asian harjoittelu talvilomalla kannatti!
Nyt kun suuntaan katseeni tulevaisuuteen, puiden välissä pilkottaa kesä ja jos oikein tarkasti katson voin nähdä itseni nuotiopaikalla soittelemassa Moskovan valoja. Hymy.
Vielä yksi paraviulullinen huomio: tänään eräs naapureista muutti pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti