Kesä on keskimmillään. Jotkut hapannaamat väittävät, että juhannus törkkäsi sen jo alamäkeen. Lomaan on kolme viikkoa, en usko alamäkiteoriaan.
Keskikesää juhlittiin tuttuun tapaan mökillä ja viulukin pääsi juhannuksen viettoon. Ulkona, riippakoivujen alla rantasaunan vieressä oli mukava pyöriä ympyrää viulu leuan alla.
Kysyn vaan, että onko mikään romanttisempaa kuin riippakoivut, tyyni kesäilta järvenrannalla ja laskeva aurinko. No on tietysti: siihen päälle vielä lavatanssit! Ne onkin tältä kesältä toistaiseksi kokematta.
Aasinsilta lavatanssitunnelmaan, johon virityin lähtöviivalla kohti juhannusta. Tajusin kotona kamoja hissiin raahatessa, että hitsit, missähän kaikki Katri Helenan levyt on, ja niinpä hikipäisessä autonpakkauskiireessä kävin ekstrana läpi "väliaikaissäilytykseen" kirjahyllyyn tungetut sadat cd:t. Katri Helenan tupla-cd (mikään niistä muista, jotka vastaan tulivat, ei kelvannut) oli tietysti muiden takana, alimpana.
En siis luovuttanut, ja palkkana olikin mukava juhannusfiilis jo matkalla mökille: "Vasten auringonsiltaa säteet myöhäiseen iltaan…"
Juhannus oli hyvä viulukokemus. Hyttyset eivät taida pitää viulun äänestä, sillä vingutellessa sain olla rauhassa, vaikka muuten minua syötiinkin kuin lihapullia Ikeassa. Mahdollista on sekin, että jousikäsi vispaa niin laajasti, että huidoin hyttyset itse pois.
Vinguttelin niitä näitä mitä mieleen pätkähti. Enimmäkseen kansanlaulu- ja iskelmärintamaa, sellaista mikä sopii hyvin riippakoivujen maisemaan. Kokeilin ja haeskelin biisejä päästäni, ja kyllä, vähitellen tosiaan alkaa säveliä löytyä kerrasta oikein. Se on ihanaa.
Kun lopetin, sain kehuja notskipaikalta, mikä tuntui hyvältä (vaikka heti meinasin torjua kiitokset ja alkaa valitella vasemman käden rannetta, joka on edelleen täysin väärässä asennossa ja entäpä ne sormet, jotka ovat yhdessä klimpissä, ja kun koko soittokin on vaan hätäistä vahinkojen korjailua… onneksi nielin kerrankin nämä itsedissaukset). Amatöörikiitos lämmittää – en väitä muuta.
Vein viulun notskipaikalle ja tarjosin sitä myös muiden testattavaksi. Porukasta kolme, ensimmäisenä siskoni halusivat koittaa. Tästä on pari hauskaa valokuvaa! On opettavaista opettaa, kuten oma soitto-openikin on todennut.
Mutta nyt otsikkoon. Hämä-hämähäkki, joka asuu kylppärissäni. Olen yrittänyt hieroa siihen tuttavuutta, vaikka aluksi se oli jotenkin vähän ällöttävän näköinen. Kaikkeen tottuu, eikä se enää olekaan minusta niin ällöttävä, ja sitä paitsi sillä saattaa olla maailman kaunein sielu. Tosin se kipittää kuudella jalallaan minua jatkuvasti piiloon, vaikka kuinka laulaisin sen nimikkobiisiä ja juttelisin mukavia.
En ole yrittänyt häätää hämppyä, koska a) se on turhaa, sillä se pääsee kyllä jostakin puutalon raosta varmasti takaisin b) ehkä me molemmat mahdumme käyttämään samaa metrikertaametri-kylppäriäni c) taidan uskoa liian vahvasti inkarnoitumiseen. Sehän saattaa olla vaikka joku edesmennyt tuttu. Tai vaikka Elvis.
Sitä ei ole nyt jokuseen hetkeen näkynyt, mutta tänään löysinkin sen yllättäen eteisestä, lenkkitossun alta.
Kannoin sen ensimmäistä kertaa myös ulos. Kerron miksi.
Ensinnäkin mielestäni meillä oli sanaton sopimus kylpyhuoneen vuokrasta. Olen mielestäni suurpiirteinen, jos minulle on ok, että olen alasti (ja hereillä) hämpyn kanssa samassa huoneessa. Mutta alasti ja unessa… se ei todellakaan voi olla samassa tilassa silloin kun minä nukun. Eteisen ja sängyn välissä ei ole ovea.
Eniten ja kaikkein syvimmin minua kuitenkin loukkasi se, että hämppy ajatteli Minun lenkkitossuni alta löytäneensä pysyvän turvapaikan. Sentään yritän käydä säännöllisesti lenkillä! Hain hämpyn (ja muidenkin ötököiden) tehokkaan pyydystysvälineen, eli muovikipon ja pahvin. Niin hämä-hämppy sai lähteä ulkoilemaan – kannoin sen jonkin matkaa talon portaita alaspäin.
Enpä hämmästy, jos se taas huomenaamulla killistelee minua kylppärin lattialta kun harjailen hampaitani. Hämä-hämähäkki kiipes uudelleen…
Se on edelleen suosikkini. Siis biisi. En tiedä, miksi tykkään lurituksesta niin paljon. Soittelen sitä usein myös pianolla, yritän etsiä jazzahtavia sointumattoja melodian alle. Biisi soi usein päässä myös kun tartun viuluun, varsinkin sen kakkossäkeistö: heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan.
Ja onhan se hyvää oktaaviharjoitusta viulullekin, puolustelee hän. Eli heinäsirkkaan samastuva wannabe-viulisti.
Ps. kesäloma alkaa viikon mökkilomailulla Etelä-Savossa. Kyllä. Viulu lähtee mukaan. Samoin muutama muukin instrumentti, enkä malta odottaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti