Maanantai-ilta. Kolme yötä jouluun on, tässä tapauksessa talvilomaan.
Istun sohvalla mukavasti jalat sylissä, jauhelihakeitto kiehuu levyllä eikä tänään enää ehdi olla kiire. Aikomuksena ei ole tänään(kään) urheilla, joten venyn mukavissa kotivaatteissa, collegehousuissa, ABBA-T-paidassa ja villasukissa. Luksusta.
On loistava väli bloggailla, koska tietääkseni en voi tehdä mitään hyödyllisempää, koska keitto kiehuu levyllä. Keiton tulisi aina kiehua levyllä, jos minun olemiseni sen vaatii. Vastenmielisen kokkailun suola.
Viuluun tai sinnepäin. Erityismaininnan ansaitsee se, että tänään oli elämäni ensimmäinen maanantaille osunut soittotunti. Olen tästä satavarma, koska nuorena kuoroharkat oli aina maanantaisin, joten maha oli kipeä eri päivänä. Kuoron takia ei koskaan maha oireillut.
Sen sijaan opin kuoroharkoissa tosi hyväksi prosenttilaskuissa ja murtoluvuissa. Harkat kestivät kaksi tuntia ja seinällä oli kello, jonka lohkoin sektoreihin. Kun oli pidetty äänenavaus, oli kulunut jo 1/4 kuorosta, 25 %. Joskus pidettiin äänenavaus lyhyempänä: 5/24, melkein 21 %. Olin aika hyvä tässä. Olin kyllä ihan hyvä laulajakin. Se vähän kaduttaa, että jätin kesken.
Takaisin asiaan, eli nuoruuden soittotunteihin.
Minä ja huilistikaverini pohdimme aikoinaan, miksi maha menee aina sekaisin konservatorion käytävällä. Ainoa järkevältä tuntuva vaihtoehto oli laitoksessa käytettävä lattianpesuaine, jolle olimme ilmeisesti yliherkkiä. Kummankin soittotunnit olivat käytävän varrella kakkoskerroksessa. Kuinka usein pitikään palata takaisin alas vessaan, vasta kun oli edennyt muutaman metrin kakofonista käytävää.
Hyi, mitä muistoja! Olisi pitänyt harjoitella enemmän, allergia olisi voinut helpottaa.
Tänään soitin tunnilla pyyhe olalla ja viritysmittari nuottitelineellä. Ja jousi päin honkia ja mäntyjä ja eivätkö ne ole sama asia, petäjäkin. Aivan vinksallaan suhteessa tallaan.
Onneksi käytiin tämä asia nyt uudestaan läpi, luulen, että edes teoriassa se on hanskassa. Odotan, että pääsen treenaamaan huomenna. Syytä onkin ehtiä, koska ylihuomenna on taas tunti.
Torstaina alkaa pitkä tauko, mutta ei toki soittamisesta. Lomalomaloma kaukana lähimmästä naapurista järvenrannalla Kainuussa, viikko täysin itse valitussa seurassa. Mitä ylellisyyttä! Ja minä viuluineni voin vetäytyä rantasaunatupaan ja siellä omaan ylhäiseen rauhaani vinguttelemaan. Samalla voin sytytellä tulet takkaan ja saunaan, ei hullumpaa. Ehkä jopa hiukan romanttista.
...katselen ruutuikkunasta kaukaisuuteen järvelle takkatulen rätinässä viulua soitellen. Nimittäin G-duuriasteikkoa. Kai sitä on romantiikkaa siinäkin.
Kolme yötä...
ps. Harjoittelin eilen korkeinta kieltä (E) vanhempien yläkerrassa. Todella haastavaa. Kahvipöytään kävi alhaalta kutsu: "jätä se kissa rauhaan ja tule kahville". Turha tästä olisi nokkiinsa ottaa, enkä ottanutkaan. Olen vakuuttunut, ettei kukaan kissa kuolemaa tehdessäänkään voisi synnyttää yhtä kamalia ääniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti