Olisipa kiva kirjoittaa, että soitin lomallani joka päivä. Korvat heiluu.
Puitteet soitteluun olivat loistavat.
Aloitin viululliset fiilikset jo ennen perillepääsyä. Sain hitleröidä Kajaanista eteenpäin matkamusiikin, siispä kuunneltiin vartavasten mukaani polttamaa Kuusiston Sibbelevyä höystettynä Finlandialla (noloa, etten muista minkä orkan versio). Oli todellakin supisuomalainen olo ajella talvikeväisissä maisemissa Kainuun metsiin sinfoniaorkesterin säestyksellä.
Loma meni nopeasti. Ehkä puolet siitä, mitä oltiin suunniteltu, ehdittiin toimittaa. Nukuttiin, kokkailtiin+syötiin hyvin ja saunottiin joka päivä, hiihdeltiin, moottorikelkkailtiin, laskettiin mäkeä, juotiin drinkkejä (mm. Bloody Marya kera sellerin), vietettiin aikaa nuotiolla ja laavulla, katseltiin leffaa ja Pasilaa, soiteltiin kitaroita, nokkahuilua ja huuliharppua, pelattiin Wiitä, laulettiin, luettiin... ja nukuttiin. Mainitsinko jo nukkumisen? Se ON ihanaa.
Tähän nähden nappasin kunnioitettavan monta kertaa jossakin kohtaa päivää viulukotelon tuvan penkiltä ja luistelin vaaleanpunaisilla Reinoillani isolta mökiltä rantasaunalle.
Saunamökin pukuhuoneessa oli kokovartalopeili, vallan hyvä siis tarkoitukseeni* eli jousikäden treeniin. Keskityin koko viikon kahteen asiaan: jousikäden asentoon ja viritysmittarin tarkkailuun G-duurin varrella. En juurikaan muuta soitellut. Pidin paljon taukoja, eli heti jos alkoi sujumattomuus turhauttaa. Kannoin puita saunalle. Keräilin edellisen illan jälkiä. Venyttelin.
Välillä takkahuoneessa ja pukkarissa oli lämmin, patterit olivat liian kovalla. Silloin soittelin ovi auki katsellen aurinkoiselle järvenjäälle. Lähimpään naapuriin oli matkaa pari kilometriä. Täällä matkaa naapuriin on ihan kämpän keskipisteestäkin vain pari metriä. Mikä kylläkin on monta sataa senttiä ja monta tuhatta milliä... ottaisin mieluummin ne kilometrit.
Soittoasennon kanssa on vielä tekemistä. Tarkkailin myös peilin avulla ryhtiä ja niskaa. Lomanko syy, mutta en saanut niskaakaan kipeäksi, vaikka oli vieläpä vieras tyyny. Niska on nyt kohtuukunnossa, saa nähdä, kuinka kauan tällä työpäivän mitalla.
Yksi asento-ongelma liittyy siihen, etten oikein yllä jousenkärjellä varsinkaan G-kieleen. Tuntuu kuin kurkoittelisin vähintään tuonpuoleiseen, enkä siltikään yllä, jollen kisko viulua eri suuntaan. En tajua... onneksi huomenna on soittotunti.
Asiasta kukkasiin, siis Euroviisuihin, joihin on enää pari kuukautta. Opettelin varta vasten soittamaan kisojen tunnarin viululla. Jopa siskoni tunnisti (hämmästyksekseen) lurituksen (istuessaan nuotiopaikalla minttukaakaokuppinsa kanssa). En tiedä, miten hänen hämmästyksensä pitäisi tulkita, joten en tulkitse.
Taas on hoppua ja aika harjoitteluun on kiven alla. Ja kiven alla olevan ajan alla piilee puolestaan soittotaito ja tulevaisuuden kaunis viulumusiikki. Harmillista siis, sillä tänäänkin oikein innostuin soittamisesta, on palkitsevaa, kun osun jo aika hyvin oikeisiin säveliin.
V niin kuin viulu. V niin kuin viikonloppu. Odotan sitä siis. Eipä tarvitse silloin miettiä naapureita. Täällä seinän takaa rupeaa aina kuulumaan ihmerapinaa jo viritysvaiheessa.
Etsivät varmaan korvatulppia. Tai kiinnittävät narua kattoon...
* Kokovartalopeili oli jännässä paikassa – suoraan saunastatulijaa vastassa.
Vilvoittelijan oli väkisinkin tiirattava lomakilojen kertymistä, ja pukuhuoneen
kirkas kattovalo kruunasi kokemuksen. Että onneksi pian on the Lenkkikelit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti