Aikakoneella voi siirtää ainakin viulutunteja toisen viereen. Siis tuplatunti.
Avauduin heti tunnin alkuun niskaongelmista, joista syytän jo oikeutetusti hiukan viulua. Sain jumppaohjeita ja tsekattiin asentoa. Viulua edemmäs, kyllä se siitä.
Valitin myös inhaa ääntä legatoharjoituksissa. Ope kokeili viulua ja totesi, että osin "särisevä" ääni tuleekin viulusta. IHANAA!
Ehkä myös hiukan skitsofreenistä? Haluanko, että viulu on huono vai että minä olen huono... ehdottomasti valitsen viulun. Rahalla saa uuden, open mukaan kymppitonnilla varsin hyvän. Rahahan on ongelma vain silloin kun sitä ei ole. Raha on ongelma.
Soitan yksin mielestäni paljon paremmin kuin soittotunnilla. Tai luulen niin. Tai tieto lisää tuskaa, kuten jo kantapäätkin ovat kertoneet.
Kateellisena kuuntelin, kun opettaja soitteli malliksi pari harjoitusbiisiä ja D-asteikkoa kera vibran. Haa, en osaa sitä yhtään, vaikka olenkin salaa yrittänyt. Sain aikaan viulun mittaisen vibran, joka heilutti koko kroppaa. Kuin häntä koiraa.
Vielä ei kannata yrittää. Piste. Harmillista!
Tänäänkään en ehtinyt harjoitella, vasta kasin jälkeen palauduin töistä. Säälin naapureita, siksi klo 20 on ihan viimeinen takaraja leikkiä kissan kuolemaa. Huomenna alkaa viikonloppu ja pääsen leikkimään taas suurta artistia – onni!
Ei saisi päästää itseään tilaan, jossa arkipäivinä työn ja unen välissä on niin ohut kaistale elämää, ettei edes hammaslanka mahdu väliin. Valitan siitä kuitenkin jossakin toisessa foorumissa.
Asiaan: on mukavaa, että tiedän jo paljon enemmän viulunsoittamisesta. Kuin olisin päässyt johonkin salaseuraan, jonka riveistä osaan katsella muiden soittoakin ihan eri vinkkelistä. Esimerkiksi Nikitaa (hiukan rakastunut)!
Eli matkalla kohti vibratoa: täältä tullaan, hitaasti mutta taatusti epävarmasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti