Kun kesällä kerran yönä eräänä en saa nukuttua ja kylven hiessäni sulosti ja naisellisesti linnunlaulun kantautuessa kirpsakkana korviin.. kun sillä nimenomaisella hetkellä läpiyönlaulaja pääsisi hengestään jos osaisin lentää ja saisin sen kiinni.. kun tahtoisin huputtaa auringon.
Siis silloin kun en kesältä saa nukuttua ollenkaan,
silloin pakotan itseni lukemaan seuraavaa:
Lue tämä kesällä, kun et saa nukuttua
– Viulunsoiton harjoitteluaika lyhenee talvella, sormenpäät eivät sula millään.
– Viulun roudaaminen on varsin tukalaa, kun koko arsenaali komerosta kahta villatakkia myöten on punksattu takin alle. Ja hetken päästä tulee tukala hiki. Eli tukalaa tuplaten.
– Linnunlaulu on kuitenkin kaunista tai ylipäätään kaikki äänet, jotka kuulet silloin, kun päässä ei ole äänenvaimentimena villapipoa tai karvalakkia eikä jäätyneiden varpaiden alla natiseva lumi natise peittäen kaikkia elämästä kertovia ääniä alleen.
– Vilustuminen ja paleleminen aiheuttaa useita sairauksia, joista yleisin on ketutus. Se taas oireilee niin, että mikään ei suju eikä varsinkaan soitto.
Tänään oli viimeinen aikataulullinen väli soittaa ennen torstaista soittotuntia.
Siis yritin. Ja pidin taukoa ja yritin uudestaan. Ei se suju. Ei ole sujunut kertaakaan viimekertaisen hehkutuksen jälkeen. Sen siitä saa kun suomalainen sortuu itsekehun syntiin.
Legato ei toimi. En löydä oikeita ääniä, varmasti oikeaa virettä, epäilen joka ääntä milloin ylä- milloin alavireeestä. Olen aika näppärä likka jo käyttämään jousen muovipuolta koskettimien paineluun, vertailen soittamiani ääniä jatkuvasti koskettimiin. Epävarmuus kasvaa koko ajan. Olenko menettänyt sävelkorvani?
En osaa käyttää jousta, saan aikaan kamalia raapivia kissanääniä, kun yritän soittaa kolmen sävelen legatoa. En pääse eroon alku-rääkäisystä, vaan se jatkuu koko jousen mitan. Sanoin äidilleni lauantaina, että jousi lienee rikki, kun en saa soittoa toimimaan. Hän oli kannustava (= äiti) eikä epäillyt lainkaan (ainakaan ääneen) vian löytyvän mahdollisesti soittajasta. En minäkään (epäillyt ääneen).
En löydä viululle hyvää asentoa, kipeytyy vasemman lapaluun seutu.
Lopetin puolen tunnin jälkeen.
Mietin naapureita ja heidän elämäänsä. Heidän ketutustaan. Ehkä hekin ovat aivan jäässä ja alavireessä, ja siihen päälle joutuvat kärsimään tuota viulun kiljuttamistani. Kävi sääliksi. Kävelen hiipien loppuillan ja kirjoitan tätäkin pehmein sormin. Siitäkin syystä, että vasemman käden sormenpäissä on lievät rakot soittamisesta.
Joskus vain on viisaampaa lopettaa, vakuuttelen itselleni. Viikonloppuna soitin paljon enemmän, tuloksena oli siltikin vain harmistus.
Olen aikamoisessa alavireessä, minut itseni kannattaisi virittää suosiolla puolisävelaskelta alemmas, jotta voisin edes vähän soida. Transponoidun. Vähän piristi ajatus. Jos minua joku vääntäisi absoluuttisesti oikeaan vireeseen tänään, katkeaisin. Vietän illan ihan mielelläni yksin.
Sokeritoukkana viulukotelon pohjalla oli odotellut myös allergia, jonka diagnosoin viime viikolla. En aluksi kiinnittänyt huomiota punotukseen solisluun tienoolla, mutta kutiseviin nyppyihin oli vähän pakko. Olen allerginen leukatuen metalliosalle. "Olen allerginen viululleni!", huudahdan liioitellen. Jotenkin nyt sopii fiilikseen teatraalisuus.
Lyhyt lukion kemiakin riitti siihen, että diagnoosi löytyi heti: nikkeli. Googletin ja löysin englanninkielisiä kohtalotovereita. Nikkeli on muuten englanniksi nickel. Joku olisi voinut sen päätelläkin.
Vastedes soittelen taiteilijahuivi kaulassa. Se ei tietysti haittaa, suuri artisti kun olen, pah.
Nyt siirryn mikron luokse tekemään myöhäistä illallista. Syön suruuni intialaista. Pakasteversiota tietysti – ei tällä vireellä kokkailla kahviakaan.
Olen päättänyt, että on oltava joka blogimerkinnässä positiivista(kin) asiaa, muuten en tänne kirjoittele. Pidän kiinni periaatteistani, joten varoitus, seuraa tarinan positiivinen osuus:
Ostin lipun kesäkuulle Sinfonia Lahden konserttiin. Elina Vähälä sooloilee ja Okko Kamu komentelee. Ei huono, sillä soittolistalla on mm. tuo mainio Sibben viulukonsertto d-mollissa!
(vinkki: Sibben biisin eli opuksen nro on 47, vähän kuten herra 47, siis helppo muistaa ja sopivassa välissä tehdä vaikutus. En kyllä keksi keneen.)
Että onpahan jotakin odotettavaa kesäkuulle! Muuten en kesää niinkään odottele. Paitsi alati. Ei, ei alasti, kirjoitin alati.
Vaikka jaa, miksei? Sanotaan siis näin: odotan kesää alati. Joskus myös alasti ja varsinkin silloin, koska talvella nakuna paleltaa.
Varsin vitsikästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti